Oli  talvi 1979, leikkautin luomen selästä, ettei siihen kehittyisi syöpää. Olin lehdistä lukenut sellaisen olevan mahdollista. Ajatus oli, näin se syövän mahdollisuus tuli torjuttua. Elokuussa Meilahdessa lääkäri totesi: "sanon suoraan, teillä on pahanlaatuinen kasvain, ettei jää mitään turhaa toivoa". Siellä tehtiin pari leikkausta. Toisen leikkauksen jälkeen kysyin professorilta selviämismahdollisuudesta. Hän kertoi kasvaimessa olleen kahta eri syöpäsolutyyppiä. Jos tämä "pahempi" lähtee leviämään siihen ei pysty kuin puukko, lääkkeistä ei ole mitään apua. Jos tämä toinen solutyyppi leviää niin siihen tehoaa sädehoito ja sytostaatit  noin 80 prosenttisesti. Hän korosti vielä että 20 prosenttia sairastuneista ei selviä, he menehtyvät. Lääkärit eivät kaunistelleet he kertoivat kuinka asiat ovat. Se oli minusta ihan oikea tapa. Suoraan kysymykseen suora vastaus. Osastolla ja samassa huoneessakin oli muitakin syöpäsairaita joitakin heistä kuoli minun sairaalassaoloaikanani.
Yllättäen huonetoverien hauskat jutut eivät oikein naurattaneetkaan. Kerrostalokaksio, kesämökki ja uudehko auto eivät enää niin tärkeitä olleetkaan.
 Pienestä radiokuulokkeesta kuuntelin aamuhartauksia ja ne jollakin lailla rauhoittivat mieltä. Aiemmin en niitä juuri kuunnellut. Tammikuussa sädeklinikan lääkäri totesi "taisitte selvitä pelkillä leikkauksilla". Keväällä 1980 taudin todettiin kuitenkin lähteneen leviämään. Lääkäri kertoi juhannuksen aaton aattona munuaisten olevan tuhoutumassa, maksa on laajentunut ja haimassa on jotain epäilyttävää. Siitä sitten Juhannusta "juhlimaan". Aikamoisista säryistä huolimatta yritin käydä työssä. Työpaikalla oli eräs uskova työtoveri, josta oli yhdeksän vuotta aiemmin varoitettu "varo sitä se käännyttää". Hän ei ollut kertaakaan niinä vuosina puhunut perimmäisistä asioista mitään.
Erään työpäivän jälkeen olin kulkemassa hänen työhuoneensa ohi mutta poikkesin kuitenkin sisään. Vähän aikaa juteltuamme minun tilanteestani hän kysyi "haluatko antaa elämäsi Jeesukselle"? Asiaa hetken mietittyäni ajattelin jos elinaikaa on jäljellä puoli vuotta niinkuin oletin aikaa olevan, niin menköön se Jeesukselle. Työkaveri julisti minulle synninpäästön ja luki kai Herran siunauksen minun ylitseni.
Kävelin siitä kotiin ja istuin keittiön tyhjän pöydän viereen. Aloin yllättäen nauramaan ja oli kuin ämpärillä olisi kaadettu iloöljyä minun päälleni. Ymmärsin ettei tämä ollutkaan pelkästään minun ja työkaverini välinen juttu. Myöhemmin kun olin Raamatusta löytänyt Ilm. 3:20, "katso, Minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee Minun ääneni ja avaa oven,niin Minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän Minun kanssani". Ymmärsin että minä sain aterioida Jeesuksen kanssa. Hän ammensi minulle elävän veden lähteestä lahjaksi. Ennen tätä ratkaisua minun päässäni oli pyörinyt raamatun lause Matt. 6:33, "etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin myös kaikki tämä teille annetaan". En ollut lukenut Raamattua mutta jostain se lause oli päähäni "laitettu". Sen vuoden aikana sain sädehoitoa ja sytostaatteja sekä kävin Munkkiniemen kirkossa rukouskokouksissa. Työkaveri ei jättänyt vastakääntynyttä tuuliajolle vaan hän veti meillä kotona kokoontuvaa raamattupiiriä kolmetoista vuotta. Tätä jatkoaikaa jonka olen saanut kulkea Herran kanssa on ollut jo yli kolmekymmentä vuotta.
Sana syöpä kuulostaa varsin ikävältä sanalta ja taudilta, mutta olisinko minäkään Jeesusta tarvinnut ilman tätä sairautta. Vakava sairaus voi olla siunaus niinkuin se monesti onkin.
"Jeesus sanoo ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on Minut lähettänyt häntä vedä", Joh. 6:44. Isä vetää tavalla ja toisella. Minulle varmaan sopi tällainen vetotapa.