Oli loppukesän päivä elokuussa 1963, kun olin purkamassa vanhaa sähkölinjaa (380 V,
pylväissä 4 lankaa). Linja oli niin vanha, että pylväät eivät olleet vielä kyllästettyjä. Kiipesin
ensimmäiseen pylvääseen tarkastamatta, että oliko pylväs laho maan rajasta. Muut työkaverit
lähtivät seuraavia pylväitä kohti.
Sain kaksi lankaa irroitetuksi pylvään toiselta puolelta ja olin siirtymässä toiselle puolelle,
jolloin pylväs alkoi kallistua. Ajattelin, että kallistuminen pysähtyy ja tulen alas pylväästä
kunhan ne kaksi lankaa, jotka olivat irroittamatta kiristyvät tarpeeksi.
Sitten se tapahtui salaman nopeasti, nämä kaksi lankaaa katkesivat riihen seinältä ja havaitsin
olevani selälläni maasssa (lehmien laidun) ja pylväs vasemmalla sivullani reiden päällä
pylväskengät kiinni tiiviisti pylvään ympärillä. Huomasin olevani täysin kunnossa, mutta
mitenkä saan jalkani pois pylvään alta ja pylväskengästä. Mutta mitä ihmettä, pylväs oli
säröytynyt reiden kohdalta ja sain vedettyä jalkani helposti pois saappaasta.
Toiset tulivat luokseni ja ihmettelivät selviytymistäni. Silloin kun langat katkesivat olin
noin 4 metrin korkeudessa pylvään päällä. Lankojen katkettua pylväs pyörähti jolloin olin
josssain vaiheessa kokonaan sen alla, maahaan tullessa vain reisi. Ruumiillisena muistona
tästä vain alaselkä oli viikon verran hieman arka.
Tästä en voi muuta sanoa kuin, että Jumalan varjellus oli mukanani. Ei ollut reidessä mustelmaakaan
eikä muuallakaan näkyviä ja sisäisiä vaurioita. Uskon, että Jumalan käsi oli ottanut
minut suojaansa putoamishetkellä.

Omiar